Työttömiä toivakkalaisia 143 joulukuussa 2016

Työttömiä toivakkalaisia joulukuun 2016 lopussa oli 143, joista 14 oli lomautettuja. Marraskuussa työttömiä oli kahdeksan vähemmän. Vuodentakaiseen joulukuuhun verrattuna työttömien määrä on vähentynyt 30 henkilöllä. Työvoiman määrä Toivakassa oli 1110 vuonna 2016.

Työttömistä oli alle 20 vuotiaita viisi, alle 25 vuotiaita 13, yli 50 vuotiaita 76, pitkäaikaistyöttömiä 56 sekä vammaisia tai pitkäaikaissairaita 17. Työttömistää naisia oli 54 ja miehiä 89. Avoimia työpaikkoja Toivakassa joulukuussa 2016 oli 12, missä on kaksi paikkaa lisäystä marraskuun lukuun verrattuna.

Toivakan työttömyysprosentti joulukuussa 2016 oli 12,9%. Marraskuun luku oli 12,2%, joten nousua kuukaudessa oli 0,7 prosenttiyksikköä. Vuoden 2015 joulukuussa luku oli 16,0%, joten työttömyys on vuoden aikana laskenut 3,1 prosenttiyksikköä.

Koko vuoden 2016 työttömyyden kuukausikeskiarvo oli 13,3%, missä on laskua 2,8 prosenttiyksikköä vuoden 2015 kuukausikeskiarvoon verrattuna.

Toivakkan työttömyys toiseksi pienin Keski-Suomessa joulukussa 2016

Muuramen työttömyysprosentti 12,9% oli Keski-Suomen pienin. Toivakan 12,9% oli toiseksi pienin. Kolmanneksi pienin oli Multian 13,6% ja neljänneksi pienin Laukaan 13,7%. Korkein työttömyys oli Saarijärven 20,8%. Maakunnan keskiarvo on 17,0%.

Lähde TEM:n työllisyyskatsaukset: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ely=08#

Työttömyyden vuosikeskiarvon kehitys Toivakassa vuodesta 2009

Saatat myös pitää...

Vastaa