Työttömiä toivakkalaisia 144 (+1) tammikuussa 2017

Työttömiä toivakkalaisia työnhakijoita tammikuun 2017 lopussa oli 144, joista 14 oli lomautettuja. Joulukuussa 2016 työttömiä oli yksi vähemmän. Vuodentakaiseen tammikuuhun verrattuna työttömien määrä on vähentynyt 23 henkilöllä. Työvoiman kokonaismäärä Toivakassa oli tammmikuussa 1110.

Tarkempi jaottelu (joulukuun luku suluissa)

Työttömistä ei ollut yhtään alle 20 vuotiaita (viisi joulukuussa), alle 25 vuotiaita 12 (13), yli 50 vuotiaita 76 (76), pitkäaikaistyöttömiä 54 (56) sekä vammaisia tai pitkäaikaissairaita 18 (17). Työttömistää naisia oli 53 (54) ja miehiä 91 (89).

Avoimia työpaikkoja kahdeksan

Avoimia työpaikkoja tammikuussa oli kahdeksan, missä on neljä paikkaa vähennystä joulukuun lukuun verrattuna.

Toivakkalaisten työttömyysprosentti 13,0%

Toivakan työttömyysprosentti tammikuussa 2017 oli 13,0%. Joulukuun luku oli 12,9%, joten nousua kuukaudessa oli 0,1 prosenttiyksikköä. Vuoden 2016 tammikuussa luku oli 15,1%, joten työttömyys on vuoden aikana laskenut 2,1 prosenttiyksikköä.

Toivakan työttömyysprosentti neljänneksi pienin Keski-Suomessa

Muuramen työttömyysprosentti 10,6% oli Keski-Suomen pienin tammikuussa 2017. Uuraisten 12,6% oli toiseksi pienin. Kolmanneksi pienin oli Laukaan 12,9% ja neljänneksi pienin Toivakan 13,0%. Korkein luku oli Kivijärven 21,0%. Maakunnan keskiarvo oli 16,1%, jossa on laskua 0,9%-yksikköä joulukuuhun verrattuna.

Keski-Suomen työttömyysprosentit tammikuussa 2017

Lähde TEM:n työllisyyskatsaukset:

http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/graph/tkat/tkat.aspx?ely=08&lang=fi&top=0&ssid=1702211024012

Saatat myös pitää...

Vastaa